Sain jokin aika sitten sähköpostia Rintasyöpäyhdistyksen toiminnanjohtajalta Anu Niemeltä, joka oli huolissaan siitä, ettei syöpäpotilaille myönnetä lymfaterapiaa turvotustensa hoitoon. Samaa viestiä hän oli saanut Suomen Syöpäpotilaat ry:ltä ja Pirkanmaan Syöpäyhdistykseltä. Myös Kelan päätös lopettaa lymfaterapian korvaaminen lääkinnällisenä kuntoutuksena herätti huolta. Ongelma ei ole uusi, sillä tähän suuntaan on kuljettu jo kohta kymmenen vuotta. 

Meillä on tänä päivänä enemmän tietoa ulottuvillamme kuin koskaan aikaisemmin. Internet mahdollistaa sekä tiedon hankkimisen että tarkistamisen niiltä, joita se oikeasti kiinnostaa. Turvotuksen hoidon kohdalla joudumme kuitenkin törmäämään kerta toisensa jälkeen tiedon puutteeseen, joka hankaloittaa tai estää hoitoa tarvitsevien asiakkaiden laadukkaan hoidon.  

Edellä mainituissa tapauksissa ongelma on ainakin osaksi päättäjien tiedon puute. Ne tahot, jotka kilpailutusten yhteydessä päätöksiä tekevät, eivät ole terveydenhuoltoalan ammattilaisia eivätkä tiedä miksi ja miten turvotuksia tulisi hoitaa. Mittatekniikan keskuksen eläkkeellä oleva ylijohtaja, professori Timo Hirvi kirjoitti Helsingin Sanomien mielipideosastolla 2.2. siitä, että viimeaikaisissa keskusteluissa laadun puuttumisen keskeiseksi syntipukiksi on nostettu palvelujen kilpailutus. Hirven mukaan kilpailutus tuottaa laatuongelmia, jos palvelujen tilaaja ei osaa tilata ja valvoa laatua. Tällä Hirvi tietenkin viittasi esillä oleviin vanhusten hoidon räikeisiin laiminlyönteihin ja epäkohtiin.

Kun hinta on ykköskriteeri, laatua on vaikea vaatia, Hirvi jatkaa. Jos määritellyt laatukriteerit muodostaisivat  vähintään puolet tarjouspyynnön kriteereistä, laadukkaat palveluntuottajat menestyisivät kilpailussa, myös hoitoalalla. Viimesyksyisellä surullisenkuuluisalla Kelan tarjouskierroksella hinnan osuus oli 80 %, laatukriteerit 20%. Tässä ei enää ole kyseessä tietämättömyys, vaan tiedon ja ammattitaidon törkeä väheksyminen. Esperi Care’n eronnut toimitusjohtajakin tunnusti eroilmoituksessaan, että hän oli johtanut yhtiötä tehtävänään ainoastaan taloudellinen voitto. 

Päättäjien tiedon puute ei ole ainoa ongelma. Tietoa puuttuu myös terveydenhuoltoalan ammattilaisilta. Lääkäreiden tehtävänä on ohjata turvotuksista kärsivät asialliseen hoitoon. Valitettavan harvalla lääkärillä on kuitenkaan tarkempaa tietoa lymfaödeeman etenemisestä tai sen konservatiivisesta hoidosta, lymfaterapiasta. Rintasyöpäyhdistyksen Anu Niemi arveli sairaanhoitopiirien ja kuntien kielteisen suhtautumisen lymfaterapian myöntämiseen johtuvan 2007 julkaistusta Finohtan raportista, jossa todettiin, ettei manuaalisen lymfaterapian vaikuttavuudesta ole tarpeeksi tieteellistä näyttöä. Se voi osin pitää paikkansa, mutta paljon täydentävää tietoa on ollut saatavilla tuon 12 vuotta sitten julkaistun raportin jälkeen. 

Olen jo useamman vuoden ajan painottanut sitä, että lymfaterapia ei ole yhtä kuin manuaalinen lymfaterapia. Tämä perustavaa laatua oleva virhekäsitys rasittaa kuitenkin edelleen turvotuksen hoitoa. Lymfaterapia tulisi suomentaa termillä ”turvotuksen hoito”, joka sisältää kaikki ne moninaiset hoitotoimenpiteet, jotka terapeutti katsoo kussakin tapauksessa tarpeelliseksi käyttää asiakkaan turvotuksen vähentämiseksi. Tärkein näistä on lähes aina kompressioterapia, jolla monen turvotuksen kohdalla saadaan arviolta 80 % hoitotuloksesta. Sitä tuetaan lihatoiminnan aktivoimisella sekä tilanteen mukaan manuaalisella käsittelyllä; manuaalisella lymfaterapialla sekä fibroosin ja faskiarakenteiden käsittelyllä. 

Kuinka moni lääkäri tietää, miten lymfaterapeutti toteuttaa turvotuksen hoitoa ja miten tiheästi sitä tulee antaa parhaan tuloksen saavuttamiseksi? Valitettavan harva, uskoisin. Manuaalisen lymfaterapian (ML) saama leima vahingoittaa aivan turhaan lymfaterapian mainetta turvotuksen hoitona. Jos hoidon saanti evätään ML:n vaillinaiseen tutkimusnäyttöön vedoten, evätään hoidettavalta samalla kaikki muukin turvotuksen hoito: tärkeän tiedon jakaminen, kompressioterapia sekä ohjaus liikuntaan, infektioiden välttämiseen ja muuhun itsehoitoon. Laaja-alaisen lymfaterapian, Lymfahoidon Kokonaisuus-terapian, vaikuttavuudesta on lisäksi kiistaton tutkimusnäyttö.

Ajatus lymfaterapian korvaamisesta koneellisella turvotuksen hoidolla kuten Ventipress- tai LymphaPress –laitteilla ei sekään ole toimiva ratkaisu, koska silloin hoidon tärkein osa-alue, kompressiosidonta, jätetään yleensä pois. Tällainen hoito, johon jotkut kunnat ovat siirtyneet, osoittaa jälleen oleellista tiedon puutetta turvotuksen hoidosta ellei sitten kyseessä ole puhtaasti säästötoimenpide asiakkaiden kustannuksella. Konehoitoon siirtyneiltä kunnilta on lisäksi jäänyt huomaamatta, että tutkimustieto myös sen vaikuttavuudesta yksittäisenä hoitomuotona puuttuu. 

Koska imusuoniston toiminnasta ja turvotusten synnystä ja hoidosta ei yleensä kerrota myöskään fysioterapeuttien tai sairaanhoitajien koulutuksessa, on tiedon puute ilmeinen myös heillä. Tämä johtaa siihen, että edes asiakkaan turvotusongelmaan törmäävät terveydenhuoltoalan ammattilaiset eivät välttämättä osaa ohjata tätä eteenpäin. 

Tiedon puutetta on tietysti myös turvotuksen hoitoa tarvitsevilla, jotka siksi eivät osaa vaatia asiallista terapiaa. Asiakkaiden kontolle puutteellista hoitoa ei tietenkään voi panna, vaikka tiedon jakaminen myös heille on tärkeää. Saatuaan asiallista tietoa henkilö osaa kuitenkin paremmin arvioida hänelle tarjottua hoitoa ja ehdottaa tai vaatia parempaa vaihtoehtoa. 

Kenen tehtävä on tietoa jakaa? Mitkä ovat parhaat väylät tähän? Paras ratkaisu olisi, että turvotuksen synnystä ja hoidosta annettaisiin tietoa jo terveydenhuoltolan peruskoulutuksissa ja tämä koskee tietysti myös lääkäreitä. Toki tietoa voi jakaa myöhemminkin, mutta kaikkien tavoittaminen myöhemmän täydennyskoulutuksen kautta on vaikeaa, ellei mahdotonta.  Kilpailutusten yhteydessä laadun pitää saada kunnianpalautus, niin vanhustenhoidon kuin myös fysioterapian kohdalla. Siihen asti me, joilla tieto on, saamme tehdä parhaamme kansan sivistämisessä.